T-paita Archie muistopaita

28,00 

Syksyllä 2025 jouduimme hyvästelemään rakkaan Archie-hepan pitkäaikaisen silmäsairauden vuoksi. Archie nukkui eläinlääkärin avustamana ikiuneen oma lauma ja ihmisystävät vierellä.

Muistopaidan idea syntyi rakkaudesta ja kunnioituksesta Archien muistolle, lempeydelle ja elämälle. Archien tarina on koskettanut monia. Haluamme myös lempeästi muistuttaa, että hevoset ovat tuntevia ja tietoisia olentoja, eivät urheiluvälineitä, vaikka heidän kohtalonsa sellainen liian usein onkin.

Viisi vuotta sitten, kesällä 2020, Tuulispään perustaja Piia talutti lempeän Archien kotipihaan, loppuelämän kotiin. Ex-omistajilleen sievoisen summan ravannut Archie myytiin Maltalle jatkamaan uraa, sillä Suomessa lämminveristen kilpahevosten kilpailuoikeus päättyy, kun hevonen täyttää 13 vuotta. Ura Maltalla ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen ja Archie päätyi siellä rescuejärjestön hoiviin etsimään uutta kotia. Suomalaiset hevosten ystävät bongasivat Archien kaukana kotimaasta ja päättivät hommata pojan takaisin kotiin. Tuulispäässä oli sopivasti hevospaikka vapaana, joten Archie matkusti tänne loppuelämänsä kotiin. Kuljetuskustannukset katettiin keräyksen avulla. Archien Tuulispää-vuosiin kuului enimmäkseen kaikkea sellaista hyvää, jota Archielle niin kovasti toivoimme: vapaata laumaelämää, pitkiä laidunkesiä, rapsutuksia ja ravispurtteja. Tuulispään tehtävä Archien kohdalla tuli kirpeässä syysaamussa täydeksi kun syksyllä 2025, reilu viisi vuotta Archien saapumisen jälkeen, Piia talutti hevosen viimeisille vihreille.

Muistopaita on suunniteltu FrogPond nimellä esiintyvän taiteilijan tekemän kauniin Archie-kuvituksen ympärille.

Paidat on painettu Suomessa ja ne on valmistettu 100% luomupuuvillasta. Paidat ovat ekologisuuteen ja eettisyyteen panostavan Stanley/Stella merkin mallistoa. Brändillä on useita sertifikaatteja, kuten GOTS, GRS, OEKO-TEX, PETA-Approved Vegan ja se toimii Fair Wear Foundationin jäsenenä varmistaakseen reilut työolot.

Tuotetunnus (SKU): Ei saatavilla/-tietoa Osastot: , ,
 

Kuvaus

KOKOTAULUKOT

Unisex-malli

leveys (cm) pituus (cm) hihan pituus (cm)
XS 47,5 65 21
S 49,5 69 22,5
M 53,5 73 24
L 56,5 75 24,5
XL 59,5 77 25
XXL 63,5 79 25,5

Lisätiedot

Väri

Valkoinen

Koko

XS, S, M, L, XL, XXL